Teininä koin jonkinlaisen uskoontulon. Olin riparilla kesällä ja se oli todellinen mustasukkaisuuden ja rakkauden kesä. Ihastuin 5 vuotta vanhempaa mieheen ja sitten yritin jopa lähestyä häntä uskaltamatta sitten edes treffeille. Sinä kesänä olin mustasukkainen ystävästäni, todella pahasti. Itkin ja olin hysteerinen välillä ja sitten synkkäkin. Jonain hetkinä taas mielettömän onnellinen. Niinä hetkinä mä tarvitsin jotain, johon luottaa ja joka pysyis aina. Mä kaipasin jumalaa, joka olis mun ja auttais mua kestämään kaikki ne uudet tunteet. Jumalaan mä sitten päätin uskoa ja syksyllä jatkoin sitä, menin jatkoriparille, isoskoulutukseen, kerhonohjaajaks, pyhäkoulunopeks ja sit isosekskin. Olin jumalanpalveluksissa ja kaikessa sellasessa. Uskoin ja selitin uskoani raamattupiireissä ja nuorten illoissa.
Oli mulla kivaakin, mutta jotenkin se oli myös semmonen pimennyksen hetki mun elämässä. Se auttoi mut yli monesta jutusta ja antoi mulle uusia ystäviä, enkä mä tietty kadu sitä. Se varmaan auttoi mua olemaan irti kaikesta liian nuorena. Vaikka siis rakastuinkin 15-veenä kakskymppiseen. Silti en sit sotkeutunu mihinkää kundeihin ennen aikojani tai alkanu ryyppäämään alaikäsenä. Tosin eihän se sit kauaa sitä estäny.
18-veenä aloin juoda kuitenkin. Sillon vielä uskoin jumalaan ja kaikkeen, mutta selitin kaiken aina oikeinpäin päässäni. Myöhemmin 2003 mä olin kaverillani kylässä ja luin sen elämänkatsomusopin kirjaa. Se avas mun silmät näkeen totuuden siitä, mitä mä olin tuntenu jo kauan. Et jumala oli vaan kasa kirjotuksia, joita ihmiset tarvitsee joskus. Et ois jotai, mikä pelastais ne kauheilta jutuilta, mitä ne kokee elämässä tai pelkää kuolemassaan. Et mun uskoni oli myös ollu vastaus mun tarpeisiini, mut mitä ei oikeesti oo olemassa.
Mä siis olen sitä mieltä, että kuka vaan saa uskoa mitä haluaa. Ja usein uskonnosta on ihmiselle ittelleen apua ja siks se on varsin hyödyllistäkin. Mulle se vaan ei enää sopinu. Eikä sovi vieläkään. Pari vuotta tosta ja erosin kirkostakin, viivyttelijä kun oon.
Nykysin uskon, et mun pitää tehdä itte onneni ja auttaa itteeni tuntemaan oloni turvalliseks. Ja et muut ihmiset voi auttaa siinä, eikä siihen tarvita uskontoa tai kirkkoa väliin. Paitsi joskus tarvitaan, jos ei muuten saa apua tai se sopii just sulle. Ihan fine mulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti