Heräsin ekan kerran noin neljältä, kun kämppiksen herätys tuuttaili yöpöydällä. Sen jälkeen olin puolittain hereillä jonkin aikaa. Uudelleen heräsin oman puhelimen piippailuun 5.29. Nousin ylös heti, niin kuin aina. Siitä sitten mielenkiintoisesti vessaan lisäilemään kosteusvoidetta ja silmänympärysgeeliä ja harjaamaan hampaita. Ja sitten vähän cityvilleä ja fb:n ihmeellistä maailmaa. Sen jälkeen vuorossa kiireistä meikkailua ja tukan kampaamista. Vaatteiden valinta ja vaihto siellä ennen meikkaamista. Sitten vaan laukku mukaan ja ulos ovesta. Bussin odottelua Trendiä selaten. Sitten bussin jälkeen toista bussia odotellessa lisää trendiä ja jäätymistä, kun otin vain fleece-takin, ekaa kertaa tänä keväänä. Töihin ehdin hienosti, vartin liian aikaisin. Tulin hassusti työkaverin perässä bussipysäkiltä asti. Ehdin käväistä vielä abc:lla ennen töiden virallista alkua, hankkimassa eväitä itselle sekä työkaverille.
Työt vei kivasti siinä sitten päivää, tosin ehdin vähän netissäkin pyöriä, kun meidän homma on sellaista, että hoidetaan tehtävät, joita tulee eteen päivän aikana, eikä koko ajan ole pakko itse keksiä mitään. Ja odotellaan puheluita, jolloin voi tehdä mitä huvittaa.
Töistä lähdin vähän aikaisemmin, kun olen ollut niin väsynyt ja pidän ylityötunteja sillä tavalla vapaana. Töiden jälkeen piti käydä kaupassa. Niin joo, ja bussissa nukuin vähän :D Kaupasta yritin ostaa kaikkea, mitä tarvitsee pääsiäisenä, ettei tarvitsisi sitten kömpiä enää minnekään kauppaan. Mutta saatan ehkä huomenna vielä käydä jotain hakemassa.
Sitten kotona vaan kokosin lautaselle pari juustokurkkuleipää kaurapuikuloista ja istuin koneen ääreen syömään. Muuta jännää en tänään taida tehdäkään, kun pyykätäkään ei tarvi.
And that's the way the cookie crumbles. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti