Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Lapsena en ees muista mitää synttäreitä. Yhdet oli ekalla luokalla ja yks Sari pissas housuunsa ja äiti lainas sille mun sukkikset. Niissä oli paljon vieraita ja tykkäsin kaikesta siitä. Sen jälkeen oliki vaan pari vierasta ja tylsempää.

Aikuisena mul oli ihanat 30-vee synttärit. Sillon vieraiks tuli paljon kavereita, joista tosin mulle läheisiä oli vaan pari. Mutta kivaa ja sain lahjojakin, kampaajalle lahjakortin ja kaikkee. Sillon oli bileet Jyväskylässä ja siel oli parvekekin. Sen jälkeen en muistakaan viettäneeni synttäreitä mitenkään erityisesti, mutta 33-bileet oli mahtavat. Parhaat ikinä. Kaikki läheiset tuli paikalle ja sain olla prinsessa ja kaikkee jännää.

Päivä 19 – Kaduttaa
En varsinaisesti kadu mitään. Kaduttaa joskus, mitä oon sanonu, pahasti tai vähemmän pahasti. Jos sanon jotai tyhmää ystävälle, se kaduttaa. Kadun siis sitä, jos satutan jotain toista, läheistä. Mut yleensä mitään isoa en kadu. Teen sellasia asioita, joita ei tarvi katua. Ja yritän muistaa tarttua juttuihin, jotka on hienoja, ettei tarvi katua sitäkään, ettei tehnyt jotain.

Päivä 20 – Tässä kuussa
Tässä kuussa oon ehtiny tehdä töitä monta viikkoa. Oon myös bilettäny kerran, käyny leffassa ainakin kolme kertaa. Pari leffaa oon myös kattonu kotona ja kaverin luona. Loppukuusta en tee mitää jännää. Paitsi siis se, mikä tais jäädä pois tällä viikolla kohdasta, on mun pikkusiskon rippijuhlat. Sinne oon menossa huomenna, perheen luokse. Jännää. Mekonkin oon jo valinnu. Ja oon sopinu yhen teiniaikojen bestiksen kans, et voitas nähdä huomenna, mennä terassille tai jotain. 

Päivä 15 – Unelmani
Unelmani... enpä tiedä. Unelmani lapsena oli päästä asumaan omilleen ystävien kanssa. Se on toteutunut kivasti Mustatukkaisen kanssa. Ja kyllä jo aiemminkin. Olenhan asunut parhaan ystävän kanssa sekä tuntemattomien, joista tuli ystäviäni sekä nyt rakkaan ystävän kanssa.

Unelmoin myös poikaystävästä ja onhan mulla pari niitäkin ollut. Tai vaan yks oikeestaan. Mut nyt ei kyl oo ketään, et siinä mielessä toivoa täytyy pitää yllä...

Tää mun työ vastaa varmaan mun lapsuuden unelmiani. Saa olla tyhmä, mut sit kuitenkin tekee töitä, jolla on merkitystä. Siis ettei tarvi viedä duuneja himaan eikä muutakaan tyhmää.

Nykyisin unelmoin. Kodista, jossa olis tilaa kaikelle. Suhteista, jotka antais vähän enemmän. Siitä, et osaisin nauttia tästä, mitä mulla nyt on. Siitä, et oppisin olemaan normaalisti herkkä, enkä ois aina yliherkkä. Paremmasta duunipaikasta, jossa saisin enemmän palkkaa ja jossa mua arvostettais. Jossa mä voisin tehdä töitä miettimättä koko ajan jonkun toisen suhteita. Jossa mä voisin hoitaa duunit vähän vapaammin, niihin aikoihin kuin huvittaa. Se tosin varmaan tarkottais sitä, et töitä pitäs sit tehdä koko ajan, eikä niinku täällä, et on vähän ku päivystäjä ja hommia on sillon ku on.

Päivä 16 – Eka suudelmani
Hohoo, jos lasketaan lastenpusut, se oli kyl joskus 6-veenä äidin hoitolapsen kans. Pussattiin ku tykkäsin siitä tosi paljon. Ja kai sekin tykkäs musta. Riideltii veljen kans sen suosiosta.

Vähän aikuisempi suudelma olikin sit ekoilla baarireissuilla. Ja se oliki antaumuksellista. Ja osashan se poika homman. Tosin se oli aivan kaatokännissä. Itekään en kaukana siitä, joten aikamoista. :D


Päivä 17 – Mieleisin muistoni

Muistoni mistä? Ehkä mieleisin lapsuudesta on semmonen, missä mun täti letitti mun tukkaa. Olin tädin mökillä, joka oli ihan kotini lähellä. Siellä oli lemppariserkutkin käymässä, jotka oli jotain 6 ja 10 vuotta mua vanhempia. Mut tykkäsin leikkiä niiden kanssa. Äiti ei muuten koskaan saanu laittaa mun tukkaa semmoselle letille, vaan täti sai tehdä kaks lettiä ja laittaa punaset nauhat niiden päähän. :)

Oiskohan jotain muuta muistoa. Ehkä kaikki ne miljoonat kerrat, kun oon ollu Mustatukkaisen kanssa jossain. Esim. pari vuotta sitten juhannuksena RMJ:ssä. Siellä tanssittiin sateessa ja matkustettiin sunnuntaina kännissä yöbussilla takaisin Helsinkiin. Ja saatiin mahtava biisi kahdelta tärkeeltä tyypiltä <3 Tai ehkä se, kun juteltiin vaan netissä ja vedettiin pienet perseet omissa kodeissa. Ja kusetettiin toisia palstalaisia vähän ja aika tyhmästi, eivät varmaan ees uskoneet. Tai sitten se, kun ollaan vedetty jotain tv-sarja tai leffamaratoneja, päiviä tai viikkoja. Ihania aikoja.

30 päivää haaste

Päivä 12 – Käsilaukussani
Käsilaukussani on lompakko, avaimet, kännykkä. Lisäksi löytyy meikkipussi, kirja, vihko tai lehti ja kynä vihkoon kirjoittamista varten. Nenäliinoja ja terveyssiteitä. Myös kuitteja ja muita lappuja. Lisäksi myös mun satunnaiseen tupakointiin liittyen aski ja sytkäri. Usein myös colapullo. 

Käytän usein eri käsilaukkua. Nyt käytössäni olevan ostin viikko sitten tai siis tilasin, ja se tuli viikko sitten Nellyltä. Musta, vähän semmoinen suomuisen oloinen kiiltävä laukku. Simppeli jollain pienellä twistillä, se on mun juttuni. Toinen laukku on ostettu Aleksilta Taitaa olla O.I.S.in laukku. Tummansininen beigellä sisäkankaalla. Pieni olkalaukku. Hihnan saa pidettyä pitkänä tai lyhyempänä. Päällä on kaksi solkea ja ulkotaskukin löytyy. Se on tosi luottolaukku, piti vaan saada joku mustakin. Kolmas laukkuni on myös uusi, semmoinen Ellokselta tilattu seepralaukku, siinä on isoja puuhelmiä olkaimena. Ihan ok, mutta se ei pysy yhtään olalla. Neljäskin laukku on seeprakuvioinen, aikanaan Spiritiltä ostettu, mustavalkoinen, jossa on mustat seepraraidat semmoista vähän pehmoista kangasta. Tosi kiva pitää seepraballerinojen kanssa. Tai mustavalkoisien asujen ylipäätään.

Laukussani voi olla melkein mitä vain, mutta joskus aina siivoan sen kuiteista ja muusta turhasta sälästä, lapuista ja karkkipapereista ja sellaisesta. Myös vihkoja löytyy joskus liikaa tai vääriä. Laukussa on mulle tärkeetä se, että sitä on helppo kantaa ja siinä on tarpeeksi taskuja. Sekin on olennaista, että sinne mahtuu kirja tai vihko. Ja eväätkin usein.

Päivä 13 – Tällä viikolla
Tällä viikolla olen duunissa toisessa työpisteessä kuin normaalisti. Olen yksin ja sen huomaa. Mitään ei tapahdu ja sitten vain pelaan mahjongia tai luen blogeja. Päivän parhaita hetkiä ovat ne kun Mustatukkainen viestittelee tai luen hyviä juttuja twitteristä. Tällä viikolla olen töiden jälkeen vaan hengannut, käynyt kyllä hakemassa paketin tiistaina. Ai niin ja olihan meillä yövieras maanantaihin asti, joten käytiin vielä maanantaina töiden jälkeen shoppailemassa. Ostin pari Ginan minitoppia varsinaisten toppien alla pidettäviksi, yhden vihreen puolihihasen topin talveks töihin ja yhen valkosen löysän topin, jossa hopeenvärisiä raitoja. Lisäks ostin pari kynsilakkaa Seppälästä ja kynsilakan poistoaineen. Ja kai jotain vielä.

Paketista tiistaina tosiaan tuli se Elloksen seepralaukku, sinibeigen sävyssä. Ja mustaneulebolero, sellasia ku aina tarvii. Lisäks sieltä tuli mun uusin ideani, eli epilaattori. Oon sitä kokeillu vähän, ja tekeehän se kipeetä, mut kai mä sitä alan käyttää.

Tällä viikolla oon myös ostanu uuden lompakon ja keltaset seeprakorvikset Vero Modasta. Ostin myös Mustatukkaselle kahdet korvikset sieltä, nimpparilahjaks. Sit oon ostanu yhen hiuslakan, John Friedan frizz ease tai joku sellanen. Muuta en nyt muista ostaneeni. Paitsi tänää harkitsin Indiskasta yhtä korutelineeks kelpaavaa jutskaa. Ainut vaan, et se oli valkonen, musta ois kivempi mun mielestä. Tosin laittasin sen varmaan valkoselle pöydälle, että ehkä se sittenki kävis...

Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Tänään on ihan kaameen kuuma ja kostee, tai eilen oli kyl pahempi, mut kuitenkin. Oon siis mustissa capreissa, jotka oon lyhentäny polvimittasiks napilla ja valkosessa olkapäät paljastavassa ja liehuhelmasessa topissa. Siinä on hihat, mut aukot olkapäillä. Jalassa on viime kesänä ostetut Spiritin sandaalit, mustat, joissa on lasi- ja puukoristeita päällä menevässä nauhassa. Mitää muuta ei kyl päälle voiskaan laittaa. Eilen olin nerokas ja laitoin tuubitopin, jossa on vaa nauhat kaulan ympärille, ja sit semmosen ohuen henkkamaukan trikooneulostakin, hyvä muuten, mut kyl vähä hiki virtas. Ulkona kävinkin ilman sitä, mut duunissa ei asiakkaiden nähden kehtaa paljastella yläosaa näitä olkapäitä enempää. :D

Taas tätä samaa

Monessa mielessä. Samaa. Ja vanhaa. En osaa edes kirjoittaa mistään uudesta tai uudella tavalla. Haluan kirjoittaa aina samoista aiheista. Sain ajatuksen jostain rakkausleffasta. Ei, kun aluksi mietin jotain ihan jonkun fanin mietteistä. Millainen minä olen. Ja sitten sitä, miten väärin sitä itsensä näkee. Miten selvästi voi nähdä itsensä ja virheensä ja sitten antaa jonkun verhon valahtaa kaiken päälle, ettei taas näe yhtään mitään.

Nähdä itsensä oikein kunnolla, silmät kiinni, sisältäpäin. Miten omat motiivit ovat vääriä, tulevat vääristä asioista, johtavat vääriin päätelmiin ja sitä kautta vääriin tekoihin.

Minä uskon aina ensisijaisesti, että olen ruma ja huono. Sitten kun mietin sitä liikaa, oli ilta mikä tahansa, bileet, ystävien tapaaminen, kiva päivä, mikä vain, masennun. Siitä tulen pahalle tuulelle. Sitten siinä tajutessani hämärästi tilanteen, suren sitä enemmän ja sitten kuulen ystävän sanat. Tulkitsen mitkä tahansa kauniit sanat siten, että ne ovat moitteita, valheita tai muuten vain vääriä. Ystävä sanoo: toppi sopii sinulle. Minä kuulen: näytät kauheelta. Tai lievemmin: näytät harvinaisen kivalta tossa, muullon oot ruma ku mummokalsarit. Ystävä sanoo: laitoit hiukset ja meikit kivasti. Minä kuulen: onpa kivat meikit ja tukka, normaalisti et osaa yhtää laittaa ja tänää yritit ees vähän. Tai sitten tulkitsen, että ystävä sanoo sen, koska toinen ystävä on pyytänyt. Sanonut just, et se taas mököttää, sano sil jotai kivaa.

Totta mitkään kauniit sanat eivät missään tapauksessa ole. Tai ainakin ne on sokerikuorrutettu. Liioiteltu sitä vähäistä kivaa, mitä minussa voi nähdä. Tai sanoilla tarkoitetaan jotain toista ihmistä. Ei minua, sillä minähän en ole kaunis tai kiva. En koskaan. Vaikka luottaisin ystävään miten paljon, minusta sanotut sanat ovat aina valhetta. Enkä osaa kai ajatella edes, että ystäväni olisivat niin tyhmiä, että pitäisivät minua väärin perustein kivana tai kauniina. Aina he ovat fiksumpia kuin minä. Ja kuitenkin valehtelijoita.

Se, että uskon ystävien valehtelevan minulle, johtuu siitä, että minä itse aiheutan sen. Heidän on pakko valehdella minulle, koska olen niin kusipää, ettei minulle voi puhua edes totta. He sanovat joskus, että olen kiva, jotta en olisi aina niin kusipää. Ja etenkin kaunis, sen he sanovat juuri siksi, etten olisi niin paska aina. Jotta mua vois kuunnella ees hetken, kun mun pää olis täynnä jotain höttöä, jotain sellasta, et pääni pullistuisi siitä kivasta sen verran, et olisin oikeestikin kiva hetken.

Sellasia kivoja mietteitä tälle illalle.

Päivä 11 – Sisarukseni

Sisarukset ovat tärkeitä. Minulle he ovat sitä vieläkin enemmän. He ovat niitä, joita kohtaan tunnen myötätuntoa eniten. Heitä haluan suojella kaikelta. Heille haluaisin antaa jotain enemmän kuin mitä itse sain.

Olen vanhin neljästä lapsesta. Pikkuveljeni kanssa kasvoimme yhdessä, hän on alle 3 vuotta nuorempi kuin minä. Riitelimme ja tappelimme ja kuitenkin pidimme myös toistemme puolta. Tappelin naapurin tytön kanssa koska pikkuveljemme tappelivat. Selkeää. Jossain vaiheessa meistä tuli ystäviäkin. Ehkä siinä kohdilla, kun saimme lisää sisaruksia, eli vasta kun itse olin melkein 19-v. Rakastin siskoani ja pari vuotta myöhemmin syntynyttä veljeäni yli kaiken. Hoidin heitä, vaikken lastenhoidosta välittänytkään. Opettelin kaikenlaista uutta. Vaihtamaan vaippoja, nukuttamaan vauvan, syöttämään ja käymään kaupassa koko perheelle. Kasvoin tuona aikana paljon.

Opin hoitamaan myös 2-vuotiaan kiukunpuuskia ja muuta sellaista. Sisarusteni kasvaessa muutin toki pois kotoa, mutta jossain vaiheessa palasin auttamaan aina viikonloppuisin, kun pikkuisin veljeni oli sairaalassa. Ja äidillä oli terveysongelmia myös.

Halusin aina antaa heille mahtavia lahjoja, halusin viedä heidät kaikkialle. Matkustin siksi aikuisenakin vanhempieni kanssa. Viihdyin perheeni luona toisinaan, sisarusteni vuoksi. Nyt he ovat teini-iässä, enkä oikein tiedä, emme ole kasvaneet eroon, mutta emme lähentyneetkään. Ikäero on melkoinen. Mutta silti, minä tiedän miltä heistä tuntuu. Millaista on olla juuri minun perheeni lapsi. Millaiset vanhempani ovat. Minä tunnen heidät, olen hoivannut heitä vauvasta asti.

Sisarukseni ovat rakkautta.

Päivä 10 – Päivän asu

Haha, tän päivän asussa onkin kertomista. Oon tosin vaihtanu jopa vaatteet kerran tänään. Aamulla olin hello kitty -yöhousuissani ja valkosessa likasessa topissa. Sit suihkun jälkeen vaihdoin vaaleenpunaset yöhousut/lyhyet collarit ja pinkin paidan jossa lukee että I'm the dream, you're the dreamer. Seppälän laatutuotantoa. Näillä on sit menty, tosin en oo käyny ulkona ollenkaan, enkä käyttäny muuten rintsikoitakaan. Yyh, ja silti avasin oven pizzakuskille :D Not very pleasant view for him, I can tell you!

Huomisellekaan en mitää kovin kummoista suunnitellu. Ajattelin laittaa turkoosit farkut, valkosen new york -aiheisen t-paidan ja mustan hupparijutun. Tai hei, ehkä pitäs laittaa mun raitarakkaus, semmonen raidallinen neulostakkihässäkkä, jossa on pitkät liepeet edessä, lyhyt takaa ja pitkät hihat. Se on tosi ohut ja ihana päällä. Ei liian kuuma, mut kuitenki pitkähihanen. En tiiä tykkääkö ne vaatteet niistä turkooseista farkuista, mut ne nyt ois kivemmat ku haaleen lilat. Harmaat farkut ku hajos jo torstaiaamuna!

On mullakin asuongelmat!

Päivä 9 – Uskoni

Teininä koin jonkinlaisen uskoontulon. Olin riparilla kesällä ja se oli todellinen mustasukkaisuuden ja rakkauden kesä. Ihastuin 5 vuotta vanhempaa mieheen ja sitten yritin jopa lähestyä häntä uskaltamatta sitten edes treffeille. Sinä kesänä olin mustasukkainen ystävästäni, todella pahasti. Itkin ja olin hysteerinen välillä ja sitten synkkäkin. Jonain hetkinä taas mielettömän onnellinen. Niinä hetkinä mä tarvitsin jotain, johon luottaa ja joka pysyis aina. Mä kaipasin jumalaa, joka olis mun ja auttais mua kestämään kaikki ne uudet tunteet. Jumalaan mä sitten päätin uskoa ja syksyllä jatkoin sitä, menin jatkoriparille, isoskoulutukseen, kerhonohjaajaks, pyhäkoulunopeks ja sit isosekskin. Olin jumalanpalveluksissa ja kaikessa sellasessa. Uskoin ja selitin uskoani raamattupiireissä ja nuorten illoissa.

Oli mulla kivaakin, mutta jotenkin se oli myös semmonen pimennyksen hetki mun elämässä. Se auttoi mut yli monesta jutusta ja antoi mulle uusia ystäviä, enkä mä tietty kadu sitä. Se varmaan auttoi mua olemaan irti kaikesta liian nuorena. Vaikka siis rakastuinkin 15-veenä kakskymppiseen. Silti en sit sotkeutunu mihinkää kundeihin ennen aikojani tai alkanu ryyppäämään alaikäsenä. Tosin eihän se sit kauaa sitä estäny.

18-veenä aloin juoda kuitenkin. Sillon vielä uskoin jumalaan ja kaikkeen, mutta selitin kaiken aina oikeinpäin päässäni. Myöhemmin 2003 mä olin kaverillani kylässä ja luin sen elämänkatsomusopin kirjaa. Se avas mun silmät näkeen totuuden siitä, mitä mä olin tuntenu jo kauan. Et jumala oli vaan kasa kirjotuksia, joita ihmiset tarvitsee joskus. Et ois jotai, mikä pelastais ne kauheilta jutuilta, mitä ne kokee elämässä tai pelkää kuolemassaan. Et mun uskoni oli myös ollu vastaus mun tarpeisiini, mut mitä ei oikeesti oo olemassa.

Mä siis olen sitä mieltä, että kuka vaan saa uskoa mitä haluaa. Ja usein uskonnosta on ihmiselle ittelleen apua ja siks se on varsin hyödyllistäkin. Mulle se vaan ei enää sopinu. Eikä sovi vieläkään. Pari vuotta tosta ja erosin kirkostakin, viivyttelijä kun oon.

Nykysin uskon, et mun pitää tehdä itte onneni ja auttaa itteeni tuntemaan oloni turvalliseks. Ja et muut ihmiset voi auttaa siinä, eikä siihen tarvita uskontoa tai kirkkoa väliin. Paitsi joskus tarvitaan, jos ei muuten saa apua tai se sopii just sulle. Ihan fine mulle.