Hyvä, kun on vapata yksi ekstra päivä, sitä saa kivasti unta kerättyä, vaikka käviskin bilettämässä. Mukavasti on aikaa myös nähdä unia. Kivoja unia ja sitten niitä, jotka harmillisesti eivät olekaan totta, kun heräät. On tosi kurjaa, kun ehdit jo kuvitella, että kaikkea kivaa on sattunut ja se onkin kaikki ollut unta. Sellaiset unet kyllä paljastaa kivasti, mitä toivot ja haluat oikeasti. Harmi vaan, et sen tajuaa siitä, ettei sitä saa, vaikka haluaa.
Haaveilua voi kyllä tehdä hereilläkin, sellaisista asioista, joita ei vielä ole saanut, mutta jotka voivat toteutua. Hee, eli suunnittelen bileitä parin kuukauden päähän. Toivon, että kaikki onnistuisi, että saisin bileet ja että edes pari ihmistä tulisi paikalle ja meillä olisi kivaa. Muitakin haaveita kyseisistä bileistä on, mutta ne jääköön ääneen lausumatta, let's not jinx it!
Unissani mulla on myös rahaa. On sen verran, että voin hankkia joululahjoja läheisille. Mut ei mulla oikeasti ole, joten yritän sitten halvemmalla. Jos vaikka tekisi langoista, joita jo on kotona jotain kivaa. Ei kyl ehdi kaikille tehdä. Mut ehkä jotain. Onneks ei oo montaa, jolle pitäis lahjoja hankkia.
Unissani oon myös satuttanu niskani... Varmaan nukkumalla samassa asennossa liian kauan. Unia liikaa... Ei kyl liikaa oo tullu silti, herään niin aikaisin jostain syystä, enkä saa uudelleen unta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti