On ollut oikea kurjien sattumusten viikko. Ja nyt on vasta keskiviikko. Eipä siinä mitään, olkoon sitten. Töihin liittyy kaikkea kurjaa ja nyt myös Mustatukkaisen töihin. Pelkään, että Mustatukkainen ei vain halua käsitellä asiaa mitenkään, vaan on sitten hiljaa ja odottaa, että asiat vain tapahtuvat. Mutta ei asia tietysti minulle kuulu, vaan minä vain odotan ja tarjoan hiljaisesti apua. Mutta jos sitä ei kaivata, odotan minäkin, miten käy.
Omissa töissäni on kyse lähinnä siitä, teenkö ratkaisuni vai pysynkö nykytilanteessa, johon on luvassa apua. Millä aikataululla, sitä ei voi tietää, mutta ehkä piankin. Mutta tavallaan nykytilanteessa pysyminen vain siirtää väistämätöntä, joten olen sittenkin ratkaisemassa tilanteen Mustatukkaisen tavalla odottamisella. Siis olenpa tekopyhä. :D
Odotan myös elloksen pakettia. Päh, tyhmää tilatakin se, mutta voisi silti jo tulla. Tilauksesta on jo viikko, joten... Tosin niiden ilmoitussähköpostit nyt onkin mystisiä. Edellisestä tilauksesta sain viestin, että tilaus saapuu 5-7 päivän kuluessa. Tästä tilauksesta sanottiin sivuilla, että 3-5 päivän kuluessa, mutta viestissä luki, että kestää 2 viikkoa! Ja sitten sanottiin kuitenkin, että express-tilauksissa menee vain 3-5 päivää. Kummaa tässä siis oli se, että tilauksessa sanottiin tuo 3-5 päivää ja sitten tuo viesti tuli 3 päivän kuluttua tilaukseni tekemisestä ja siinä sitten uhattiin, että tavalliseen tilaukseen menisi vielä 2 viikkoa. Onneksi omassani lukee, että express-tilaus, en tosin tiedä miksi, en sitä mistään valinnut... :o Ja sitä paitsi, Mustatukkaisen edellisen tilauksen toimitusaika oli 9-13 päivää. Mistä syystä, sekin on mysteeri. Tuleeko nuo niiden tuotteiden perusteella, vai mistä sellainen valitaan? Enpä tiedä. Kunhan odotan.
Odotan sitäkin, että olisi aikaa shoppailla. Ostaa pari joululahjaa ja itselle meikkejä. Ja kengätkin pitäisi viedä suutarille. Ja ostaa uudet kengät... ehkä. Ei kyllä olis rahaa.... Milloinkahan olisi rahaakin? Ei usko, että veronpalautuksetkaan kovin paljon parantaa tilannetta. Ne menee kaikki ihan tarpeeseen. Eli siihen, että juhlin edes yhden kerran joulukuussa. Toiseen ei taida olla varaa, vaikka työkaverit haluaisivatkin, että menisin pikkujouluihin. En kyllä taida mennä. Miksi mä niiden kanssa hengailuun kuluttaisin aikaa ja rahaa... Ei ne musta välitä. Eikä oo kiinnostuneita muuta kuin nauramaan mulle vuosienkin päästä. Pyh. Ehkä meen sit kuitenki lopulta, mut en kyl mee mihkää jatkoille. Siis meen iltapäivällä varmaan niiden kans juomaan pari, mut en jatka baareihin.
En odota joulua. Ei siinä ole mitään odotettavaa. Se on ihan turha juttu. Joudun kai kotona käymään silloin, mutta siihen se jääkin. Käyn kotona ja toivottavasti vien pari lahjaakin. Ja sitten takas Helsinkiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti